keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Historiallinen Toledo


Kävin syyskuussa Toledossa. Ehdin olla kaupungissa vain noin viisi tuntia, joten piti valita vierailukohteet tarkasti. Kävin el Grecon museossa ja katedraalissa. Muun ajan vietin kävelemällä ja katselemalla. Vanha kaupunki on pieni, sen kadut ovat kapeita ja sokkeloisia. Kaupungilta oli vaikea ottaa valokuvia (ainakaan blogissa julkaistavaksi kelpaavia), koska niihin tuli aina vieraita ihmisiä.

Toledon vanha kaupunki sijaitsee kukkulalla Tajojoen rannalla ja on erittäin mäkinen. Ylös pääsee rullaportailla, jos ei jaksa kiivetä.

Katedraali (Catedral de Santa María) on valtavan suuri ja todella upea. Sinne on kallis pääsymaksu, johon sisältyy audioguide. Katedraalissa olisi voinut viettää monta tuntia, mutta aika oli rajallinen. Toledon katedraalin pääalttarin kaltaista en ole nähnyt missään muualla. Myös kuori oli vaikuttava hienoine puutöineen. (Linkki espanjankieliseen Wikipedia-artikkeliin.)

El Grecon museo on talossa, jossa museon perustaja luuli el Grecon asuneen. Se ei pidä paikkaansa, mutta talo sisustuksineen edustaa el Grecon ajan asumusta. Museossa on mm. paras olemassaoleva kokoelma el Grecon apostolimaalauksia. Grecon taulujen lisäksi esillä on myös muiden taiteilijoiden töitä.

Museon lähellä olevassa kirkossa Iglesia de Santo Tomé on el Grecon kuuluisa teos Kreivi Orgazin hautaaminen. Pieni pääsymaksu.

Toledo on noin 70 kilometrin päässä Madridista ja sinne pääsee helposti junalla. Matka kestää 33 minuuttia, eikä juna pysähdy välillä. Lippu kannattaa ostaa hyvissä ajoin. Junaan myydään vain paikkalippuja. Se lähtee Atochan aseman kaukojunien puolelta, jonne mennään kuin lentokoneeseen. Matkaliput skannataan ja laukut läpivalaistaan. Sama tehdään Toledossa.

Näkymä kaupungin uuteen osaan

Ympäröivää maisemaa
Yllättävän hiljainen kuja



Katedraalin sivuovi, josta ei pääse sisään, vaan voi vain kurkistaa sisälle,



Museo del Greco, sisäpiha

Museo del Greco, kappeli

Museo del Greco

Museo del Greco

Toledon rautatieasema

Näkymää junan ikkunasta


Atochan asema

Atochan aseman trooppista puutarhaa