lauantai 28. helmikuuta 2015

Hiihtolomalla Hollannissa: Haag


Miksi kukaan lähtee hiihtolomalla Hollantiin? Juuri siksi. Siellä ei ainakaan tarvitse hiihtää.

Olin Haagissa yhden yön. Haag on mukava pieni kaupunki ja siellä viettämäni aika oli juuri sopiva. Lensin aikaisin aamulla Schipoliin, jonka rautatieasemalta kulkee junia Haagiin tiheästi. Junamatka kesti InterCityllä puoli tuntia. Matkalla pysähdyttiin 15 minuutin kohdalla Leidenissa. Hollantilainen InterCity on kuin Helsingin seudun lähijuna.

Nähtävyydet

Haagin kuuluisin ja paras nähtävyys on taidemuseo Mauritshuis, joka keskittyy hollantilaiseen 1600-luvun taiteeseen. Siellä on useita Rembrandtin töitä, esimerkiksi omakuvia sekä Tohtori Tulpin anatomianluento. Kokoelman helmi on Vermeerin Tyttö ja helmikorvakoru (Turbaanipäinen tyttö). Museorakennus on vanha palatsi ja myös itsessään näkemisen arvoinen. Mauritshuis on keskustan Hofvijver-järven rannalla. Sitä todellakin kutsutaan järveksi, vaikka se on oikeasti pikkuruinen lampi.

Toinen upea nähtävyys on Panorama Mesdag. Se on taiteilija Hendrik Willem Mesdagin avustajineen 1880-luvulla maalaama maisema Haagin Scheveningenistä. Panoraama on sylinterin muotoinen maalaus, jota pääsee katsomaan keskelle sijoitetulta lavalta. Olen nähnyt pari sellaista aiemminkin, mutta Panorama Mesdag oli erityisen vaikuttava. On käsittämätöntä, miten kolmidimensioinen illuusio siinä saadaan aikaan. Vaikka katsoja kuinka tietää katselevansa kankaalle maalattua taulua, niin maisema näyttää aivan aidolta. Valaistuksella on tärkeä osa vaikutelman luomisessa.

Merenrannalla Scheveningenin kylässä kannattaa myös käydä. Siellä on upea hiekkaranta ja rantabulevardi, jonka varrella on ravintoloita ja kahviloita. Helmikuussa ranta ei tietenkään ollut parhaimmillaan ja tuskin aurinkolasien ja uimalakkien myyjä kioskissaan teki montaakaan kauppaa päivässä. Voi vain kuvitella, miten vilkas ranta on kesällä. Nytkin bulevardilla oli yllättävän paljon kävelijöitä. Ranta on sen verran kaukana keskustasta, että sinne kannattaa mennä raitiovaunulla, linja numero 1. Matkan varrella on Vredespaleis (Rauhan palatsi), jossa toimii YK:n kansainvälinen tuomioistuin.

Binnenhof on vanhaa hallintoaluetta Haagin keskustassa. Sisäpihan läpi pääsee kävelemään parlamenttitalon ohi.

Katettu kauppakeskus Passage aivan keskustassa on alun perin vanha, rakennettu 1800-luvulla, ja nyttemmin sitä on vielä laajennettu. Passagessa on tasokkaita (ja kalliita) myymälöitä ja kahviloita.

Muuta

Haag on Hollannin hallintokaupunki ja siellä on myös kuninkaallinen palatsi. Palatsin puistoon pääsee kävelemään.

Turisti kaipaa tietysti aina ravintoloita ja kahviloita. Rautatieaseman ja keskustan välillä on ravintolakadut Korte Poten ja Lange Poten. Keskustan koilliskulmassa on vilkas Denneweg.

Hotellini oli Novotel Den Haag City Centre, neljän tähden hotelli keskustassa Passagen vieressä. Sen paremmassa paikassa hotelli ei voi olla Haagissa. Hotelli oli muutenkin aivan hyvä. Aamiainen oli erinomainen, mutta kallis.

Kuvia

Mauritshuis

Mauritshuisin heijastus
Panorama Mesdagin sisäänkäynti
Binnenhofin sisäpiha
Ranta
Passage

Suklaakahvila Hop & Stork Passagessa
Kuninkaalliset katulamput
Denneweg

On Haagissa kanavakin
Hotellin (ja Passagen) sisäänkäynti