maanantai 7. heinäkuuta 2014

Segovia 10.6.2013


Segovia on mukava yhden päivän kohde reilun tunnin matkan päässä Madridista. Menin sinne linja-autolla. Edestakainen matka maksoi noin 15 euroa. Madridissa bussit lähtevät Príncipe Pion terminaalista.

Segovian kolme merkittävintä nähtävyyttä ovat akvedukti, katedraali ja linna.

Roomalaisten rakentama akvedukti on ajoitettu 100-luvulle. Se toi kaupunkiin vettä 14 kilometrin päästä suurimmaksi osaksi maanalaisena, mutta kaupungin kohdalla vaikuttavana maanpäällisenä rakennelmana. Istuin kahvilassa aukiolla akveduktin juurella ja mietiskelin. Mikään mitä ihminen nykyisin rakentaa on tuskin tuollaisessa kunnossa 2000 vuoden kuluttua.


Katedraalia rakennettiin vuosina 1525-1768. Sen paikalla oli aiemmin romaaninen katedraali, josta osia on säilynyt. Katedraalia pidetään goottilaisena, mutta pitkästä rakennusajasta johtuen tyyliin on sekoittunut muutakin. Kirkko on valtavan suuri. Toinen toistaan hienompia kappeleita on 27. Kävijä saa lehtisen, jossa on kerrottu kappeleiden tärkeimmät taideteokset.


Alcázar (linna) on luonnollisella paikalla jyrkällä kukkulalla kahden joen yhtymäkohdassa. Siinä on ollut linnoitus niin kauan, että tarkkoja tietoja ei edes ole. Ensimmäiset viittaukset ovat 1100-luvulta. Linna on ollut joidenkin kuninkaiden suosiossa esim. 1200- ja 1400-luvulla. 1800-luvulla sattuneen tulipalon jälkeen alcázar on restauroitu nykyiseen kuntoonsa. Linnassa on upeita lasimaalauksia, haarniskoita, tykkejä ym. (kiinnostaisi lapsiakin) sekä hienot näkymät ympäristöön.


Madridilaiset tuttavani kehuivat Segovian ruokakulttuuria ja suosittelivat paikallista erikoisuutta cochinilloa (pikkuporsasta). Söin lounaan ravintolassa nimeltä El Bernardino, jota voinkin suositella. Alkuruoka, pääruoka eli cochinillo, jälkiruoka, lasi viiniä ja vesi maksoivat 40 euroa. Laitan tähän kuvan cochinillosta ja kuten näkyy, annos on aika karu (mutta maistui hyvältä). Kahdelle ja useammalle hengelle annos tarjoiltiin kauniimmin.


Segoviassa on mukava vain kävellä ja katsella. Kahviloita ja ravintoloita on paljon, joten välillä voi lepuuttaa jalkojaan. Kaupunki on hyvin mäkinen ja kadut ovat epätasaisia. Liitän tähän loppuun muutaman kaupunkikuvan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti