maanantai 7. heinäkuuta 2014

Pieni kaunis Lyypekki 25.8.2013

Elokuun alussa 2013 kävin Lyypekissä. Lensin aamulennolla Hampuriin, josta pääsee junalla Lyypekkiin. Junia kulkee puolen tunnin välein ja matka kestää noin 40 minuuttia.

Lyypekillä on maine kauniina kaupunkina ja kaunishan se toki on, mutta pieni. Olin varannut hotellin kahdeksi yöksi ja aika riitti hyvin Lyypekkiin tutustumiseen. Vanha Lyypekki on oikeastaan Trave-joen ympäröimällä saarella. Kaupungin matkailutoimistosta voi ostaa turistikartan parilla eurolla ja mikä harvinaista, karttoja on myös suomeksi.




Yllä oleva kuva on yksityiskohta raatihuoneesta. Raatihuoneen toria voinee pitää Lyypekin keskipisteenä. Toria reunustavat ravintolat ja kahvilat.

Museoista valitsin tutustumiskohteiksi kirjallisuuteen liittyvät Günter Grass -Hausin ja Buddenbrookhausin. Jos käy molemmissa, niin jälkimmäisen pääsymaksusta saa 50 %:n alennuksen. Alla on kuva tekstistä Buddenbrookhausin sisäänkäynnin päällä.


Rantakatuja pitkin kävellessä voi katsella Museumshafenin vanhoja laivoja.


Käyntini aikana Lyypekissä oli menossa Duckstein-festivaali iltaisin. Duckstein on olutmerkki, mutta festivaalia mainostettiin sanoilla 'kulttuuri ja kulinarismi'. Esiintymislavalla oli elävää musiikkia ja festivaalialueella myytiin kojuissa ja tilapäisravintoloissa eri maiden ja Saksan eri alueiden ruokia. Väkeä oli paljon (keskusta oli aivan tyhjä) ja tunnelma oli hilpeä. Ihmiset kuljeskelivat vapaasti viini-, olut- ym. lasien kanssa, eikä aluetta ollut tietenkään aidattu. Päivällä otetussa kuvassa festivaalialue häämöttää taustalla.



Kaupungin vanhat talot ovat kauniita, mutta sen lisäksi kaupunkia on kaunistettu mm. muutamalla modernilla suihkulähteellä. Suihkulähdekuvan jälkeen on kuva liikennevaloista, jollaisia en ole nähnyt muualla: jalankulkijoille on varmuuden vuoksi kaksi punaista.



Minulla oli hyvin aikaa käydä myös Travemündessä, joka itse asiassa kuuluu nykyisin Lyypekkiin. Sinne kulkee sekä paikallisjuna (kerran tunnissa) että muutama bussireitti. Juna on nopeampi, joten tarkoitukseni oli mennä sillä, mutta asemalla kuulutettiinkin, että matkan varrella sattuneen tulipalon vuoksi vuoro oli peruttu. Vähän vahingossa löysin korvaavan bussin odottaessani normaalia reittibussia. Takaisin sentään pääsin junalla.

Travemündessä on pitkä rantakatu, jonka varrella on pelkkiä kahviloita ja ravintoloita. Sattui olemaan kuuma ilma, joten oli vilkasta. Meren rannalla on hieno hiekkaranta. Suuriakin laivoja kulkee Travea pitkin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti