perjantai 4. heinäkuuta 2014

Barcelona, Tarragona ja St. Sadurni d'Anoia (viimeinen päivä) 22.8.2010

Tämän matkan taidemuseokäynti puuttui vielä. Niinpä Llobregatista tullessamme jäimme pois metroasemalla Universitat ja kävelimme MACBAan. MACBA (Museu d'Art Contemporani de Barcelona) esittelee katalonialaista ja muutakin nykytaidetta. Se on kohtuullisen uusi museo, vuodelta 1995, enkä ollut käynyt siellä aiemmin. Rakennus on komea ja tätä museota varten rakennettu. Pohjakerroksessa oli teoksia museon omista kokoelmista ja kahdessa muussa kerroksessa oli vaihtuvat näyttelyt. Kyseessä on todella nykytaiteen museo. Seuralaiseni oli sitä mieltä, että esillä olleet teokset eivät olleet taidetta, mutta olivat ne, nykytaidetta.

Barcelonassa on monta hyvää taidemuseota. Pidän eniten Fundació Joan Mirósta Montjuïcin kukkulalla. Siellä on vain Mirón teoksia ja museo on rakennettu niitä varten. Se on yksi komeimmista taidemuseoista, jonka olen nähnyt. Olen käynyt siellä monta kertaa, joten nyt jätimme sen väliin. Barcelonan suosituin taidemuseo saattaa olla Museu Picasso, joka sijaitsee keskustassa, vanhassa kaupungissa. Picasso opiskeli Barcelonassa ja museossa on lähinnä hänen uransa alkukauden töitä. Varsinaisia suurteoksia siellä ei ole. Tässäkin myös museorakennus on kiinnostava. Se on yhdistetty useasta vanhasta porvarillisesta palatsista.

Museu d'Art Modern Parc de Ciutadellassa on suositeltava. Siellä on katalonialaisten taiteilijoiden teoksia 1800- ja 1900-luvuilta. Sen sijaan en ole käynyt keskiaikaisen taiteen museossa Museu Nacional d'Art de Catalunya, koska en ole kovin kiinnostunut vanhasta taiteesta. Museota kehutaan hienoksi, joten se sopinee keskiaikaisesta taiteesta pitäville. Fundació Antoni Tàpies on modernimman taiteen harrastajille. Muutenkin Barcelonassa kannattaa käydä nykytaidetta esittelevissä gallerioissa.

Taiteen jälkeen kävimme juomassa pullakahvit yhdessä Ravalin kahviloista. Sitten halusin mennä kirjakauppaan. Plaça de Catalunyan länsipuolella on ostoskeskus, jossa on fnac, aivan ihana kirjakauppa. Fnaceja on ainakin Ranskassa ja Espanjassa. Ostin minulle ennestään tuntemattoman espanjalaiskirjailijan teoksen. Olen lukenut kaikki Alicia Giménez Bartlettin dekkarit, joiden päähenkilö on komisario Petra Delicado ja tapahtumapaikka Barcelona. Pidän niistä kovasti. Nyt vain pitää odottaa seuraavan ilmestymistä.

Lounaan söimme El Corte Inglésin ravintolassa. Tavaratalosta katselimme jotain tuliaiseksi sopivaa, mutta emme löytäneet mitään ajatuksiamme vastaavaa. Iltapäivän kiertelimme katedraalin ympäristössä. Piti taas mennä oluelle, oli matkamme kuumin päivä.

Viimeisen illan ohjelmassa oli Olympiakylä. Menimme sinne metrolla, katselimme rantaelämää ja kävimme syömässä yhdessä Port Olímpicin ravintoloista. Söimme hyvin, viimeisen illan kunniaksi. Kävelimme takaisin keskustaan, matka ei ole pitkä. Rantakatu on iltavalaistuksessa kaunis. Plaça Reialilla nautimme vielä yhdet cavat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti